#4 koti

mielisairaanpäiväkirja
04.06.2019 kello 03.52

istun aamuyöllä väsyneenä tutulla sängyllä.
ennen vietin tässä aikani itkien, miettien kuinka riistää henkeni hetkellä millä hyvänsä.
murehtien huoliani, repien tuoreita arpiani auki ihollani.
nyt mietin kuinka tuo sama maisema ikkunasta näyttää niin kirkkaalta, kauniimmalta kuin koskaan ennen.
kuulen lintujen laulun, ja kissan vaimean kehräyksen.
moni asia on muuttunut.
minä olen ollut kauan poissa.
tarpeeksi kauan, nähdäkseni uudella tavalla.
olen kokenut kolhuja maailmalla, ollut nuori ja elossa.
olen saanut aikaan suuria suruja, olen nähnyt kuinka elämä loppuu kaupungin öissä.
olen menettänyt ystäviä ja elämän tasapainon, mutta silti minä hengitän.
joka hetki vielä kerran.
en koe muuta kuin muistojeni tuskaa.
mutta täällä sekin muuttuu kauniiksi, kaikkeen sopivaksi melankoliaksi.
niin kauniin sotkuisaksi, että osaava voisi kirjoittaa laulun.
niin haikean, että itse kuolemakin itkisi katkeria kyyneliä.
tai niin lohdullisen, että jokainen kuolevainen hymyilisi ja maailman pahuus katoaisi iäksi.
mutta minä vain suollan sieluani sanoiksi.
en kauniiksi runoiksi, vaan sekalaisiksi lauseiksi.
ja minun on aika kasvaa taas.
ehkä seuraavalla tapaamisella, osaan jo sisällyttää sointija suustani, kuin linnut ikkunan vierellä.
ehkä minä kasvan jo kohta aikuiseksi, vaikka kesken on matkani vielä lapsuutta, melkein loppu jo nuoruutta.