"sekasorto"

Kaaos on vallannut elämäni ja mieleni.
Vienyt minut mukanaan keskelle tornadoa.
Kaikki on yhtä isoa sotkua.
Ihmissuhteet ovat likaisia sukkia lattialla, joista yli puolet ovat jo varmaankin kadonneet tai ainakin niin rikki, ettei niitä pysty korjaamaan, eikä niillä tee enää yhtään mitään.
Elämän tavat näkyvät pitsalaatikko-vuorena pöydälläni ja puolityhjinä kahvikuppeina sänkyni vieressä.
En jaksa pukea ylleni, en halua katsoa peiliin. Tiedän näyttäväni kauhealta katsomattakin.
Ei kiinnosta mikään.
Mikään ei tunnu miltään.
Ei mikään.
Ainakaan hyvältä, siitä olen varma.
Vaikkei mikään tunnu miltään, kaikki silti ahdistaa ja saa minut nielemään tyhjää.
En halua syödä, en halua nukkua. En halua olla hereillä, enkä myöskään halua olla selvinpäin. En halua olla humalassa, en halua olla kuoseissa. En halua hoitaa asioita, en halua hoitaa itseäni.
Minulla ei ole voimia.
Aurinko paistaa sälekaihtimien raosta kaaoksen valtaamaan huoneeseeni. Se saa minut vittuuntumaan entistä enemmän.
Haluan olla yksin pimeässä, mutta samaan aikaan toivon jonkun tarttuvan kädestäni ja rahaavansa minut ulos.
Auttavan, olevan läsnä.
Mutta sitten taas muutan mieleni.
En kykene näkemään ystäviäni, koska en jaksa lähteä ulos. En jaksa avata viestejä tai vastata niihin. Kun joku soittaa, painan vain punaista. En halua puhua...
Etäännyn kaikista ja kaikesta. Minulta kysytään käytöksestäni, mutten kykene kertomaan totuutta. Valehtelen olevani kiireinen ja pahoittelen. Lupailen, että pian nähdään ja tehdään kaikkea. Lupailen turhaan.
Olen liian väsynyt.
Väsynyt olemaan.
Pelkään maailmaa, joka odottaa oven takana. En halua mennä ulos. En halua olla sisällä. En halua olla missään.
Olenko ainut, joka tuntee näin?