mielisairaanpäiväkirja 04.06.2019 kello 03.52 istun aamuyöllä väsyneenä tutulla sängyllä. ennen vietin tässä aikani itkien, miettien kuinka riistää henkeni hetkellä millä hyvänsä. murehtien huoliani, repien tuoreita arpiani auki ihollani. nyt mietin kuinka tuo sama maisema ikkunasta näyttää niin kirkkaalta, kauniimmalta kuin koskaan ennen. kuulen lintujen laulun, ja kissan vaimean kehräyksen. moni asia on muuttunut. minä olen ollut kauan poissa. tarpeeksi kauan, nähdäkseni uudella tavalla. olen kokenut kolhuja maailmalla, ollut nuori ja elossa. olen saanut aikaan suuria suruja, olen nähnyt kuinka elämä loppuu kaupungin öissä. olen menettänyt ystäviä ja elämän tasapainon, mutta silti minä hengitän. joka hetki vielä kerran. en koe muuta kuin muistojeni tuskaa. mutta täällä sekin muuttuu kauniiksi, kaikkeen sopivaksi melankoliaksi. niin kauniin sotkuisaksi, että osaava voisi kirjoittaa laulun. niin haikean, että itse kuolemakin itkisi katkeria kyyneliä. tai niin lohdull