"kipua ja nautintoa"

Siitä oli 8 kuukautta 2 päivää 13 tuntia ja 38 minuuttia  kun viimeksi sorruin.
Olin humalassa ja rakastunut väärään ihmiseen.
Jos silloin olisin tiennyt mitä tuo ihminen minulle tulisi tekemään ja kuinka paljon hän minua tulisi satuttamaan, olisin tehnyt sen paremmin.
Olisin tehnyt siitä lopullista.
Se ihminen saneli uudelleen kuka minä olin ja mitä minusta jälkeenpäin tulisi.
Hän jätti minuun fyysiset ja henkiset arvet, jotka eivät ikinä tule parantumaan kunnolla.
Mikä pahinta, hän sai minut jättämään itseeni arvet.
Ja vielä uskomaan sen olevan oikein.

Ensimmäisen kerran kokeilin sitä viidennellä luokalla. Silloin en ymmärtänyt täysin edes miksi.
Tiesin vain, että se helpotti.
Jos olisin tiennyt millaista elämäni olisi nyt, en olisi edes katunut.

Yläasteella aloin huomata muidenkin tekevän sitä.
En ollut yksin.
Mutta tiesin ettei se ole normaalia eikä oikein.

Ihmiset sanovat sen olevan raukkamaista, säälittävää, huomion hakuista, lapsellista ja rumaa.
Minusta se on nautinnollista, jopa koukuttavaa.
Se on pelottavaa kuinka siihen voi jäädä niin riippuvaiseksi.
Kivun ja nautinnon rajat ovat veteen piirretyt.
Siksi niitä ei usein erota toisistaan.
Siksi se on niin koukuttavaa.
Kun on niin helvetin paha olla ja tietää, että on ainakin yksi asia mikä helpottaa, ei osaa laskea riskejä.
Entä jos teenkin sen liiallisesti..?
On hauskaa flirttailla elämän ja kuoleman kesken.
Sekoittaa niiden suunnitelmat ja jättää molemmat varpailleen.
Ehkä haluan elää vielä huomiseen, ehkä en.

Tein sen viimeksi tänään.
Se oli ainoa keino saada kyyneleet loppumaan ja tunteet palautumaan.
Halusin tuntea jotain muuta kuin paskaa sisälläni.
Kipua ja nautintoa.
Adrenaliinia...
Tiedän satuttavani läheisiäni, mutta se on minun riippuvuuteni, salaisuuteni, heikkouteni.
Minun oma asiani.