"Ahdistaa. Taas."

Miltä yksinäisyys tuntuu? 



Se on sitä, että palaat kesälomalta kouluun ja mielesi valtaa 2 asiaa:
pelko ja ahdistus.
Tiedät, ettei ketään muita kuin opettajia tule keskustelemaan kanssasi. Ja hekin vain, koska se on heidän velvollisuutensa.
Velvollisuus pitää oppilaat edes välttävän puhetaitoisina.

Tiedät luokkalaistesi nimet, iät, sosiaaliset mediat. Sen, kenellä on mikäkin mopo ja paljon ne kulkevat.
Olet kuullut heidän kertovan nuo asiat toisilleen.
Nimenomaan.
Olet kuullut nuo jutut kerta toisensa jälkeen, kun olet istunut käytävällä ja odottanut tunnin alkavan. Odottanut, että saisit taas neljänkymmenen viiden minuutin ajan keskittyä johonkin muuhun, kuin hiljaa olemiseen, pahaan oloon ja ahdistukseen.

Se on sitä, kun ryhmätyössä luokkalaiset tietävät automaattisesti omat paikkansa ja parinsa, mutta sinä vain istut hiljaa omalla paikallasi ja rukoilet, ettei opettaja laita sinua mihinkään ryhmään, vaan saisit tehdä työn yksin.

Se on sitä, kun opettajasi kehottaa sinua "menemään rohkeasti mukaan", mutta tiedät itsekin, ettei sinua mukaan haluta.

Se on sitä, kun kotiin päästyäsi räjähdät itkuun huoneesi lattialle.
Itket, koska sinulla on paha olla.
Ajattelet, että sinussa on jotain vikaa.
Paljonkin vikaa.
Itket, koska et tiedä mikä sinussa on vikana.
Et enää jaksa olla jokapäivä hiljaa, ahdistunut, peloissasi ja yksin.
Sinä kyllä yrität olla heidän kanssaan, mutteivät he halua olla sinun kanssasi.
Sinä yrität parhaasi.
Sinä todellakin yrität...
Mutta se ei ole tarpeeksi.
Se ei korjaa sitä "vikaa", jonka takia olet yksin.
Jokainen päivä.

Se on sitä, kun et uskalla lähteä kauppaan. Et uskalla tavata ihmisiä. Ja sitten kun uskallat poistua neljän turvallisen, mutta helvetin puuduttavan, seinän sisältä, sinua ahdistaa jokainen vastaantuleva ihminen.
Kuvittelet, että he nauravat sinulle ulkonäkösi, vaatteidesi ja olemuksesi takia.
Että he ajattelevat sinua rumana, säälittävänä, inhottavana, turhana ihmisenä.
Et pian uskalla poistua ollenkaan kotoasi.
Et halua, että tunnet taas sen pahan olon.
Haluat vain itkeä, koska se kaikki tuntuu niin pahalta.

Siihen turtuu.
Enää et jaksakaan edes yrittää.
Mutta se ahdistaa ja tuntuu entistä pahemmalta.
Päivä päivältä.

Ei kukaan halua olla aina yksin.



"Miksi olla olemassa jos kukaan ei halua sinun olevan?"